Minulle koti on tärkeä paikka. Meni kauan ennen kuin tunsin nykyisen asunnon kodikseni. Maalla taas olen ollut kotona heti ensi hetkestä lähtien.

Vaikka olen omin pikku kätösin remontoinut kotini ja ihan itse ja yksin suunnitellut kaikki, on kotiutuminen ollut kovin pitkä ja kivinen tie. Välillä melkein epätoivoisena olen järjestellyt tavaroita ja kaappeja jotta saisin kodin 'haltuun'.

Suuri ongelma nykyisessä kodissani on tila. Sitä on aivan liian vähän. Niin tavaroille kuin ihmisille ja eläimillekkin.

Toinen liittyy sekin tavallaan tilaan, nimittäin ulottuvuudet. Kerrostalokaksiossa ei vaan ole ulottuvuuksia. En voi aamulla avata ulko-ovea ja siemaista ihanaa pakkasilmaa (tai mitä ilmaa nyt milloinkin) juoda aamukahvia istuen kylmällä portaalla, tai seisoa keskellä pihaa ja kuunnella hiljaisuutta, lintuja tai tuulen laulua.

Niinpä niin, vaikka olen lähiön lapsi, olen kotona vain maalla, peltojen ja hiekkateiden päässä.

Olen elämäni aikana asunut oikeastaan kaikissa muissa asumismuodoissa ja -ympäristöissä paitsi vuoristomajassa ja asuntolaivassa. Eli sen perusteella tiedän tarkalleen mitä EN halua. Luulen myös tietäväni että kaipuuni kotiin täyttyy vasta kun istun oman pirtin portailla ja kuuntelen hiljaisuutta. Sitä en tiedä milloin kyseinen tapahtuma käy toteen mutta uskoa tietysti pitää, ja tavoitella konkreettisin keinoin unelmiaan.

Mutta nyt asun täällä, monimutkaisten elämänkiemuroiden johtamana, ja koska en halua olla 'sitku' -ihminen, vaan elää tänään ja tässä, olen tehnyt oloni niin kotoisaksi kuin suinkin mahdollista.

Tässä juttuja jotka tekevät oloni kotoisaksi ja mukavaksi.

1911996.jpg

Rakastan kiviä, kukkaruukkuja ja ikkunalautoja. Nämä pikkukivet ovat Marokosta, ruukku Ikeasta ja ikkunalaudan olen itse tehnyt jämälaudoista ja petsannut.

1911998.jpg

Tänä syksynä minulle on tullut turkoosin kaipuu. Tämä sokeriastia Indiskasta. En vaan voinut vastustaa.

1912009.jpg

Kynttilät Ikeasta, nää värit luo ihanan kodikkaan tunteen. Kynttilät myös tuoksuvat ihan ok:lta. Aluset joita rakastan sain ystävältä. Hyllyt tein itse jämälaudoista ja vahasin. Mustia kannakkeita ei löytynyt oikeanlaisia, niimpä ostin kiiltävän valkoiset ja maalasin ne mattamustalla spraymaalilla.

1912013.jpg

Olen koukussa muoti- ja sisustuslehtiin. Voisin säästää sievoisen summan vuodessa jos edes puolittaisin lehtiostokseni. Savikukon tein raku-kurssilla. Syklaami on yksi lempikukistani, ne pienet syklaaminkukan alut on niiiiin hellyyttäviä! Ruukku hiveli silmää.

1912024.jpg

Muumit luovat kodikkuutta ja 'villasukkatunnelmaa'. Olen lukenut ne oikeat muumikirjat (Tove Janssonin omistuskirjoituksella!!) jo lapsena ja sen jälkeen monesti uudelleen. Myös muumiviedoita on sittemmin tullut katsottua ja kuunneltua lapsen kanssa about 10 000x..

1912026.jpg

En siis todellakaan tarvitse kaikkia niitä mukeja ja kahvikuppeja joita omistan.. Lintukupit ovat koristeena, niistä on huono juoda.

1912029.jpg

Heh hee, syön siemeniä.. Siis nää on oikeesti mulle, ei Kaapo-papukaijalle. Kuorettomia auringonkukansiemeniä, nam!

Lautanen Säästöpörssistä, kippo ja lusikka Ikeasta, alunen Hemtexistä.

1912037.jpg

Kahvi on tärkeää! Kahvi tuo turvallisuutta, kodikkuutta, elämäniloa ja piristystä. Kun ihmiset juovat kahvit yhdessä, he pääsevät lähemmäksi toisiaan ja ovat paremmalla mielellä. Siis tietenkin kahvi voi olla myös teetä tai vaikkapa kaakaota.

Tällä hetkellä juon kotona kahvia johon laitan puolet maga-kahvia ja puolet ihanaa marokkolaista kahvia. Ruokosokeria ja joko punaista maitoa tai valmista maitokaakaojuomaa.. Nam!

1912031.jpg

Parvekkeella täytyy olla jotain kivaa. Tämä asetelma hivelee silmiäni. Lempi kivikkokasvejani ja vanha toisten hylkäämä penkki.

1912034.jpg

Maalaan, hengitän, maalaan, hengitän... Maalaan, siis olen.

1912038.jpg

Marokkolaiset kivet ja Saupartista 5 vuotta sitten ostettu ruukku sekä Saint Paulia! Se vaan kukkii ja kukkii yhä uudelleen. Kukat on hassuja.

1912046.jpg

Rakastan niitä kukkaruukkuja. Koska minulla ei ole niin paljon kukkia kodissani että saisin kaikki ihanat ruukut käyttöön, keksin niille kaikenlaisia muita käyttötarkoituksia.

1912047.jpg

Ystävältä saatu Pentikin lintu-vati on yksi lempiesineistäni. Ruusuruukku ostettu Tallinnan Stockmannilta alesta 4 vuotta sitten. Valkosipuli on kaunein ruoka-aine jonka tiedän.

1912042.jpg

Tässä ne tuoksupelarit ja ryytisalviat jotka pelastin parvekkeelta. Ikkunalauta on likainen koska Kaapo-kaija sotkee ihan törkeesti. Ikkunanvälissä on n. 3 vuotta vanhoja kärpäsenraatoja. (Auts!)

1912052.jpg

16 vuotias kissani kuoli n. kk sitten. Kissa ja lintu olivat parhaat kaverukset ja kisu vastaili unissaankin linnun kiljaisuihin.

Pöytä roskalavalta. En polta tupakkaa. Tuhkakupit ovat vieraita varten.

1912056.jpg

Ei tarvinne selitellä.

1911980.jpg

Roskalavalta tämä lempituolini. Rakastan sitä.

1911983.jpg

Nämä myös, toisten hylkäämät täydelliset tuolit. Ison ruokapöydän ympärille löytyi kuin ihmeen kaupalla 6 kpl näitä tuoleja. Verhoilua ehkä kaipaisivat.

1911981.jpg

Ei kahta ilman kolmatta. Jätettä tämäkin. Jousitus on vähän löysä ja kisun rakastama tuoli repsottaa ja rispaa. Kun löydän kankaan, vien tämän ihanaisen toimintatuvalle verhoiltavaksi ja korjattavaksi. Tyynyt Ikean alesta, matto käsinsolmittu villamatto Marokosta. Itse tingitty!

1912066.jpg

Ja rakas Kaapoliini. Luumupääparakiitti, tai luumupääkaija. 2 vuotias älykäs ja ujo kaveri.